Emmett Brown

Emmett Lathrop ”Doc” Brown on kuvitteellinen hahmo Paluu tulevaisuuteen -elokuvatrilogiassa. Hahmoa esittää Christopher Lloyd. Tohtori Brown on keksijä, joka keksii ensimmäisessä elokuvassa aikakoneen. Vaikka ”Doc” onkin älykäs mies, joskus hänellä on tapana tehdä ensin ja ajatella vasta sitten, kuten varastaessaan plutoniumia terroristeilta. Hän ei tullut ajatelleeksi, että terroristit voisivat löytää hänet. Doc on syntynyt vuonna 1920. Ensimmäisessä elokuvassa hänet nähdään pääosin 35-vuotiaana, muissa 65-vuotiaana. Doc ei ole naimisissa, mutta hän rakastui Clara Claytoniin trilogian viimeisessä elokuvassa. Heillä on kaksi poikaa nimeltään Jules ja Verne, koska sekä Doc että Clara ovat kirjailija Jules Vernen ihailijoita. Hänellä on Einstein- ja Kopernikus-nimiset lemmikkikoirat. Doc on ystävällinen, vaikka on muun muassa varastanut plutoniumia libyalaisilta nationalistijoukolta ja sanomalehtiä Hill Valleyn kirjastosta. Doc on hyvin tarkka säännöstä, että kenenkään ei kuulu tietää omaa tulevaisuuttaan, koska ennaltatietoisuus saattaa johtaa tulevaisuuden muuttamiseen. On spekuloitu että tämä raudanluja sääntö saa alkunsa siitä, että Doc sai ensimmäisessä elokuvassa tietää useita seuraavien 30 vuoden tapahtumia Martyn kautta, ja omien sanojensa mukaan oli todella vaikeaa pitää nämä salassa ja varmistaa että kaikki menee kuten on tarkoitettu seuraavat kolme vuosikymmentä. Vuonna 2010 julkaistussa videopelissä Back to the Future: The Game Doc muuttuu useita kertoja Martyn muutettua vahingossa aikajanaa vuodessa 1931. Docista tulee esimerkiksi Hill Valleyn pormestari vuonna 1985, ja hän nai naisen nimeltä Edna.


Developed by StudentB